sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Vannomatta paras.

Tähän asti keittiössä oleva työpöytä on ollut aluetta, jonne Kossi ei ole mennyt hyppimään. Paino sanalla tähän. Viime yönä jäbä nimittäin hiffasi että tuon pöydän yläpuolisella hyllyllä säilytetään huiskia ja pöydällä vielä herkkuja. Ensimmäisen ponkaisun jälkeen toki edellämainitut siirsin ns. parempaan talteen, mutta Kossi löysi pöydältä kaikkea muutakin kivaa, esim. mikronpäällisen joka siis nähtävästi toimittaa uuninpankon virkaa.

Sanotaanko että ainakin viistoista toistoa siihen tarvittiin, kahden aikaan yöllä siis, että päästiin konsensukseen siitä, että saako sinne pöydälle hypätä vai ei. Tällä hetkellä ollaan tilanteessa, jossa Kossi kyllä pöydällä hengaa mutta meikän tullessa huoneeseen nopeasti luikkii pois. Pitäisi yhyttää se itse teossa hyppäämästä pöydälle niin sais viestin perille.

1 kommentti:

  1. Meillä tasolle hyppäämiseen auttoi tyhjistä juomatölkeistä koottu ansa, joka ei satuta kissaa, mutta aiheuttaa niin infernaalisen metelin, että neiti pinkoo pakoon minkä kerkiää.

    VastaaPoista