lauantai 20. marraskuuta 2010

Täällä hän on!

Eli varautukaa vauvakuviin!

Perjantaina kävin "pienellä" reissulla, eli ajoimme hieman yli kolmesataa kilometriä suuntaansa (kiitokset matkaseurasta Outille!) hakemaan kotiin pientä abyä Kossille kaveriksi. Kyseessähän on kaveri, jonka kasvattajalta "tilasin" jo viime vuoden puolella (tai sanoin, että seukkipentueesta yksi tänne). Vähän oli kyllä tilaus mennyt harhaan, kun siinä ois pitänyt olla sininen tyttö, mutta tulikin...

BEIGE POIKA!

Hän on kyllä ihan hirmuisen supersuloinen, en pääse yli noista pienistä vaaleanpunaisista tassuista. Ja kun se kehrää koko ajan! Eilen herätti heittäytymällä naaman päälle superkehräyksen kanssa, tänä aamuna se nuoli korvia.

Kossi oli kaverista ensiksi hieman hämillään, kopalle piti varalta vähän suhista. Annoin Kossin kiertää koppaa ja nuuskutella, suhina loppui melkein ensisuhaisuihin. Siirsin sitten Kossin olohuoneeseen (piti eka laittaa toiseen koppaan, mutta meillä koppaanlaitto on semmosta taistelua, että en viitsinyt tapella) ja päästin Sketsin tutkimaan keittiötä. Hetken päästä raotin olohuoneen ovea, että pääsisivät haistelemaan sitä kautta, niin eiköhän tuo pikkuluikku punkenut itsensä siitä raosta olohuoneeseen :D Kossi oli siinä vaiheessa jo suhinat unohtanut ja se aloitti kurnutuksen.

Siinä ne sitten menivät perävilkkaa pitkin kämppää, Sketsi häntä antennina edellä ja Kossi kurnuttaen perässä. Ystävystyminen on siitä eteenpäin sujunut todella hyvin, ekat pesutkin nähtiin jo perjantai-iltana. Hieman Kossi on näyttänyt toiselle kaapin paikkaa mm. istumalla päällä ja valeastumalla, mutta suhinaa on kuulunut vain silloin kun Sketsillä on palanut käpy Kossin astumiseen (ja Kossihan on varhaiskastroitu, vaan hyvin hommat silti näyttää onnistuvan...)

Eilen illalla nuo jo uskalsi jättää keskenään ja tänään näyttää että välit alkaa olla jo ihan normaalit. Uskomatonta, että miten nopeaa kaikki on mennyt!!

Tässä vielä Sketsin tiedot:

ABY p eli beige. Uros (vielä ainakin kastroimaton, katellaan tässä)
Nimi: FI*Nebuankhet Quetzalcoatl
Emä: FI*Nebuankhet Ochún
Isä: FI*Silkkihienon Roma Tarragona
Synt. 9.8.2010

Ja kuvejaa (söpöysvaroitus ja yhteiskuvassa megasöpöysvaroitus):





keskiviikko 17. marraskuuta 2010

It's the final Countdown!!

Huh??


Tässä vietetään Kossin kanssa viimeisiä hetkiä ihan vaan kahdestaan. Ylihuomenna meitä sitten pitäisi olla jo huikeat kolme kappaletta!! Jännättää!!

Ja pidän vielä blogin lukijoita jännityksessä, että kuka, mitä ja minkäväristä sieltä on tulossa ;)

Lohdutukseksi Kossin kuva:

torstai 4. marraskuuta 2010

Aika rientää

Ja päivitykset eivät.

Syksyn aikana on tapahtunut kaikkea monenmoista, vaikka lähinnä tuntuu siltä kuin Kossi olisi vain keskittynyt kasvamaan leveyttä... Kuitenkin lähiviikkoina on odotettavissa pikkukissan elämään suurta mullistusta, siitä enemmän kunhan sen aika koittaa ;)

Eli tämän postin tarkoitus on lähinnä toimia teaserina. No laitetaan loppuun vielä muutama kuva niin ei jää vaivaamaan.