maanantai 7. syyskuuta 2009

Valinta on tehty!

Tänään kävin taas pentuja katsomassa. Ne olivat juuri vetäneet navan täydeltä evästä, joten hämäävästi paikoillaan kököttivät ja haukottelivat. Mulle alkaa pikkuhiljaa tulla ihan eri kuva rodusta kuin mitä muut varoittelevat, kun pennut aina ovat päikkäreillä kun sinne pääsen.

Teljettiin julmasti tyttö ja Isopoika hillerihäkkiin jotta saatiin (noh, yritettiin saada) Kolmosesta ja Taikkiksesta valokuvia vierekkäin vertailtavaksi. Eihän siitä mitään tullut, yllättäen pirteyttä alkoi siinä vaiheessa löytyä kun kamera kaivettiin esille.

Luultavasti Riina joitain otoksia sai, mulla ei nyt ollut kameraa mukana ollenkaan kun yritin keskittyä kissojen vertailuun enempi eikä vaan valokuvaukseen. Hankala niitä oli kyllä verrata kun aina piti kurkata kaulan alle että kumpi tää nyt olikaan.

Lopulta päästettiin äänekkäästi protestoinut tyttö ja lähinnä omalla hännällään häkissä leikkinyt isopoika ulos ja iloisesti taas meni pennut sekaisin keskenään. Jossain vaiheessa Taikkis ja Kolmonen simahtivat Ikea-putkeen jossa kävin heitä sitten sielä tiirailemassa.

Kolmoselta sitten kysyin että lähtisikö se mulle kissaksi. Vastaus oli: "Purrrr Purrr Purrrrrrrrrrrrrrr". Eli joo.

Eli Kolmospojasta tulee lokakuun alussa Kossi Kolmonen ja se muuttaa tänne näin asumaan.

Viralliselta nimeltään kolmonen on siis Fin* Nebuankhet Padmesh (vitsit ko komeen kuulosta). Kossi on siis myös tämän blogin yläpalkissa, enteellisesti kuvan siihen viime viikolla läimäisin!

2 kommenttia:

  1. Tervetuloa mukaan abyelämään! Meillä on abymaisia vauhtiralleja vedetty viime marraskuusta asti. Ihana palleroinen kerrassaan joten upea rodun olet valinnut. Lisään teidän blogin linkkilistaamme ja tervetuloa osallistumaan Haasteeseenkin sitten kun pienoinen kotiutuu.

    VastaaPoista
  2. Heip!
    Kiitos, veikkailen että abyelämä tulee olemaan vauhdikasta myös täällä :D Olenkin teidän blogia seuraillut, haasteita otetaan vastaan mielenkiinnolla. Ja pentusen tulosta seuraavat n-viikkoa käytän varmasti sen joka askeleen valokuvaukseen joten materiaalista ei varmasti tule olemaan puutetta :D

    VastaaPoista