keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Tuskastunutta odottelua

Viikko on vierähtänyt edellisestä merkinnästä. Niin se aika vaan nytkähtelee hitaasti mutta varmasti eteenpäin. Aamukampa harvenee ja Kossin saaminen kotiin on aina vain lähempänä.

Viikonlopun aikana vietin synttäreitäni ja vieraat muistivat (köh jostain kumman syystä, en olekaan heidän korviinsa kaatanut kuin KOKO AJAN kissapulinoita) myös Kossia, nyt sille on jo pari varmasti kiinnostavaa höyhenhuiskaa kaapissa odottamassa. Äiti toi myös tuliaisia Haaparannalta, nimittäin Ikeasta lelu/pyykki/vastaava - putken, johon Kossi onkin jo kotonaan tottunut. Tällä kertaa putki on vain sininen, joten se sopii sisustukseen erittäin hyvin. Vielä vain pitäisi se jotenkin ninjailla johonkin kiinni. Tässä kuva Kossista ja Taikkiksesta putkessa (Kossi ylinpänä)


Viime viikolla kävin taas kiertämässä eläintarvikeliikkeitä, ja Mustissa ja Mirrissä oli sopiva vessa, katollinen ja suodattimellinen virtaviivainen musta pakkaus. Pitää se sieltä hakea sitten lähempänä h-hetkeä.

Sen sijaan kantokoppaa ei mistään ole tämän kaupungin alueelta vielä sopuhintaan löytynyt. M&M:ssä oli Atlaksen koppeja, mutta suoraan sanottuna ne oli todella rumia ja ainakin sielä hävyttömän kalliita. Sen lisäksi se kiinnityssysteemi vaikutti siltä että vuosien kuluessa se saattaa ruveta löystymään, vaikka Atlaksia onkin hyviksi kehuttu. Täytyy nyt sitten perjantaina kun Nivalaan menen niin käydä penkomassa Ylivieskan Kärkkäinen, jos sielä olisi Clipperin bokseja, niissä vaikuttaa se lukko olevan paljon kivempi. Ja ulkonäkö, mun kissaa ei rumassa kopassa kanneta (viis ergonomiasta... Ei vaineskaa)

Odotus jatkukoon.

3 kommenttia:

  1. Unohdin kantokopasta kertoa sellaisen jutun, että siihen kannattaa tehdä päällinen. Suojaapi tuulelta ja kylmältä ja monesti kisu matkustaa rauhallisemmin kun ei maisemat vilistele niin paljon näkyvillä. Kangasavalinnalla voi vaikuttaa kovasti siihen miten nätti boksi sitten on.

    VastaaPoista
  2. Onnittelut nappivalinnasta, omasta tyynyn valtaajasta! Söpö pikkuinen on tulossa sinulle.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Kuu-Katjaana! Söpö ja itsepäinen täystuho sieltä on tulossa :D

    VastaaPoista