keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Naks. Naks naks. Naks.

Kuten otsikosta voi päätellä, vihdoin ja viimein Kossin naksutinkoulutus on päässyt jatkumaan. Eli sain tänään tehtyä sen kosketuskepin. Kosketuskeppinä voi periaatteessa käyttää jopa omia sormia tai kynää, mutta kissa täytyy palkita JOKA kerta kun se tekee jotain käskettyä, esimerkiksi koskee nenulla keppiä joten itse ajattelin että erillinen, selkeästi merkitty kosketuskeppi on ainakin minun kannaltani parempi. Joten hain Sinooperista puuriman ja puuhelmen jotka yhdistin puiseksi kosketuskepiksi, hintaa tuli yhteensä n. 2 euroa. Koko reissulle sitten tulikin enemmän hintaa kun huomasin Sinooperissa fiksusti esillä olleet huovutusvillat ja neulat, tavoitteena olisi jossain välissä oppia huovuttelemaan esim. hiirileluja Kossille, se kun menee sekaisin villasta. Tällä kertaa tosin tyydyin vaan huovuttamaan styroksimuotin ympärille pienen kalan, mutta harjoitus tekee mestarin.

Ja takaisin aiheeseen, eli naksutteluun. Tänään olen siis kaksi kertaa koulutellut ja tavoitteena on yksinkertainen nenu keppiin -temppu. Itselle jälleen kerran luonnollisinta on käyttää äänikomentoja, tässä sanaksi on otettu "koske". Tiedä häntä hiffaako Kossi äänikomentoa, mutta mua se auttaa ainakin. Ensimmäisellä kerralla ei oikein tullut tulosta, Kossi yritti huitoa palloa ja haukata vartta, mutta viimeiset toistot sain jo palkittua, eli liekö vahingossa sitten nenu mennyt kohti keppiä. Tällä toisella kerralla illalla se jo selkeästi teki muutaman puhtaan toiston, toivottavasti huomenna voidaan lisätä nenän ja kepin välimatkaa (nyt n. 10 cm, kun tempun ollessa valmis periaatteessa kissan tulisi tulla vaikka toisesta huoneesta täppäämään nokalla keppiä).

Sen myös huomasin, että kun naksuttelun sijoittaa ennen ruokaa, niin sillä saa myös pois hieman tuota Kossin "raivoa" ennen ateriaa. Eli siis Kossi osaa kyllä vaatia ruokansa, nytkin (ruoka-aika viiden minsan päästä) se seisoo tässä koneen ja minun välissä ja kehrää raivokkaasti (luojalle kiitos langattomasta näppäimistöstä :D ) Sen lisäksi Kossi saattaa näykkiä ilmoittaessaan, että nyt on nälkä. Naksuttelulla tuon viimeisen tuskallisen varttitunnin saa kulutettua hyvin, kun laittaa toisen töihin, hahaa.

1 kommentti:

  1. Suvi tykkäsi hirveästi huovutetusta hiirestä, kunnes koira totesi, että se oli ihan liian kiva lelu ja söi sen.

    Ja tosiaan kannattaa mieluummin käyttää keppiä kuin omaa sormea - minulle kissa tuli haromaan etusormea ilmeisesti naminpuutteessa kun istuin koneella, eikä minulla ollut antaa muuta kuin rapsu :D Meillä siis kosketaan kuonolla keppiin mutta tassulla sormeen.

    VastaaPoista