Oopperan viemää

Eilen päätin lähteä syysloman kunniaksi vierailemaan kotikonnuilleni äidin luokse. Kossi koppaan, koppaan vielä uudenkarhea (vain n. viisi numeroa liian iso, ei kannata mittailla rullamitalla) päällinen ja koppa autoon. Tiesin kokemuksesta että Kossi ei pahemmin välitä auton kyydistä, kun se sitä protestoi jo silloin kun sen kotia hain. Kuitenkin ajattelin että jos se nyt tottuu pitkällä matkalla. Mustista ja Mirristä käytiin vielä hakemassa tännekin vessalaatikko ja vähän ruokia ja sielä myyjä vakuutti että kyyyyllä se neljänkymmenen kilometrin päästä hiljenee.


Ei muuten hiljentynyt.

Erittäin sitkeä "mäy, mäy, MÄYRH, mäy, mäy, mäyväyväy" kaikui melkein koko matkan. Onneksi jäbällä on sen verta sievä ääni että kuski ei meitä vallan kävelemään heittänyt. Sitten Junttikankaalla eli n. 10 km määränpäästä miukuna hiljeni. Jee! Joten jatkossa voi ennustaa, että kyllä se ensimmäiset 150 kilometriä jaksaa protestoida.

Onneksi mitenkään huonovointinen tai muuten matkapahoinvoiva Kossi ei ollut, se vain osoitti huutamalla että tää autossa olo ei oo yhtään kivaa.

Täällä äitillä Kossi on abytyyliin ollut hyvin rohkea, kerran kiersi asunnon ja rauhoittui. Pissit on osunut kohdilleen eikä vielä ainakaan huteja ole tullut. Äitin kissa siitä tuli heti, ja äiti vain ihmetteli että kuka sitä on roikottanut kun on niin laiha ja pitkäjäseninen.

Tänään herkkujen voimalla tutustuttiin valjaisiin, uudenkarheisiin limenvärisiin Vänttisiin. Eipä Kossi niistä mitään sanonut, paitsi että pukemista pitää vielä harjoitella kun päälenkin laittaminen on protestoinnista päätellen ihan yhtä paskaa kuin automatkustuskin.