keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Aurinko armas, kippuravarvas

Jaaha, taas on mennyt hurrrrjasti aikaa ohi päivittämättä. Ups. No mennään pikakelauksella, tässä välillä Kossi kävi Seinäjoella näytelmissä (tuloksena EX1 ja edelleen häkissään rento otus), sen lisäksi Kossi on ottanut osaa rippijuhliin (kakkua mullekin, kitooos, hei mitä täällä, minä, kermaa, nyt! Täh, ei sitten, otan iteeeeuuups hei mihin te kannatte mua...) sekä saanut uuden kantokassin jossa ollaan matkustettu nyt kerran edes-takaisin matka junalla ja ollaan kohdattu jopa hiljaisia hetkiä!

Kevät tulee tupsutellen, joten päätin notkistella olemattomia viherpeukaloitani (oikeasti, olen kerran jopa tappanut onnenbambun, joka siis vaatii vain vettä elääkseen. Sitä siltä sitten puuttuikin) ja testata Wauhtitassujen popcornista purtavaa-ohjetta. Eli kattilapopcornia (toisin sanoen maissia) ruukkuun, multaa ja vettä ja aurinkoon. Ihme ja kumma, tänään sieltä oli jo nähtävissä jotain kasvustoa, joka pyrkii ylöspäin! Vielä kun sitä saataisiin Kossilta sen verta jotenkin varjeltua, että se ehtisi syömämittaan kasvaa...

Tänään oli taas kerran ihanan keväinen aurinkopäivä, jonka kunniaksi tuli hieman kameran kanssa kontattua pitkin keittiön lattiaa. Tässä muutama otos:



3 kommenttia:

  1. Mistä tunnistaa ei-kissaihmisen kommentin?

    Hieno pöytäliina.

    VastaaPoista
  2. Mukavaa että meidän massikasvatukset innostaa myös muita kokeilemaan maissia kissoilleen. :) Toivottavasti Kossille maistuu!

    VastaaPoista
  3. Inka, äiti toi sen Haaparannalta!

    Vulpes, toivon tosiaan, kun ainakaan äitillä olevia kasveja Kossi ei ole (onneksi) innostunut mutustelemaan

    VastaaPoista