Voi nakki mikä tyyppi

...kuten Annapurna kommentoi tuohon videopostaukseeni.

Ajattelin tässä vähän kertoilla Kossin suhteesta ruokaan. Siitä siis nakki-aiheinen otsikko.

Kunnon kulinaristin tavoin Kossi ei vain syö elääkseen. Herra elää syödäkseen, tosin tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ruokaa uppoaisi kitaan suunnattomia määriä (tai mistä sitä tietää, en ole koskaan kukkurakupillisia porsaansydäntä etes tarjonnu). Vaan. Herra on aika tarkka ruuan laadusta. Pikaisten empiiristen kenttäkokeiden perusteella on todettava, että viljaa ja sokeria sisältävät einekset jäävät lautaselle. Tokikaan näitä ei jäbälle olisi tarkoitus edes syöttää mutta meikä sattui vahingossa muutaman sellaisen pussin kaupasta ostamaan. Tsaijjaij. Hätinä näistä laaduttomista mössöistä kelpasi kastikkeet. Tämän jälkeen on pitänyt (myös saksan, portugalin ja italiankieliset jos enklantia ei ole saatavilla) tuoteselosteet tavata suurennuslasin kanssa.

Joulun alla kävi myös toinen kardinaalimoka. Kossi kun on noin puolibarffaaja, eli se syö osaksi raakaa lihaa. Koska raksuja jätkä ei ole koskaan ruuaksi syönyt (nytkin vain naksutinkoulutuksessa on herkkupaloina minimaalisen kokoiset Almo Naturen penturaksut) ei sillä nyt pentuaikana ole raksubaaria koko aikaa avoinna, kuten jotkut suosittelevat pitämään kasvun takaamiseksi. Sen sijaan minä kannan herrasväelle selkä notkolla ruokaa joka välissä (neljästi päivässä). Tästä kaksi annosta on raakaa lihaa (porsaan sydäntä, -suikaletta, poron jauhelihaa, kanan siipiä ja nyt uutuutena kanan kauloja ja naudan jauhista. Silloin tällöin myös seisoppa (heeheehee) tulee mikrossa pyöräytettyä) ja kaksi annosta kaupan ruokaa.

No niin, ajatuksenvirta takaisin uomaansa ja nokka kohti mokaa. Nimittäin minulta pääsi raakaruoka loppumaan, ja joulukiireiden painaessa päälle ei (kissan)ruokakauppaan muka ollut aikaa mennä (vaikka se sijaitsee n. 300 metrin päässä kotiovelta). Kaupasta onneksi sai possunsuikkuja (suikaleita) ja -kieltä mutta aivan viimeiset päivät ennen joululomaa äitin luona Kossi joutui tulemaan toimeen teollisella ruualla.

Siitähän seurasi sitten jännitysnäytelmä neljässä näytöksessä nimeltään "Kuoleva Abytsen". Viimeinen näytös oli meneillään juuri äsken, siitä lisää myöhemmin. Näytelmän ensimmäiset osat esitettiin ruokakupin laidalla: "Ohmygod TAAS tota mössöö, missä viipyy mun kanansiivet ja possunsydän kysynvaanHÄH?!" kommentoi urhoollinen syömämies. Muutaman kerran uutterasti ruokatabletilla yritettiin ruokaa peitellä, mutta kun kovasydämisesti muuta ei tippunut niin kyllähän se sitä nälkäänsä närppi.

Mutta voi ainaa mikä show syntyi kinkun kanssa. Kun (omasta mielestään) päiviä nälkää nähnyt kissa sai ensihatsit ja kosketukset kunnon lihaan moneen päivään niin sitähän piti vahtia, seurata ja ryöstää aina tilaisuuden tullen. Kahdesti ryöstö onnistui, ja kolmannen kanssa oltiin jo lähellä (lähinnä siksi että ympärillä syövät ihmiset meinasivat tukehtua nauruun ja samalla purskauttaa suussa jo olevat kinkut maailmalle). Kossi nimittäin istui neljänneksi ruokapöytään (tottakai sitä pitää olla niinkuin kaikki muutkin nuoret), katseli muualle ja salakavalasti hivutti tassuaan kohti kinkkuvatia. "EI" huudon kuullessa tassu livahti takaisin tuolille ja katse oli niin viaton kuin vain voi olla. Kunnes minuutin päästä tassu oli taas matkalla kohti kinkkuvatia.

Noh joulun syöpöttelyistä selvittiin kahdella kinkkuvarkaudella ja yhdellä mannapuurokattilaan tapahtuneella sukelluksella (onneksi kattila oli jo tyhjä) ja tänään kävin hakemassa vihdoin kassillisen lihoja. Siinä kanan kauloja kiskoessani eroon toisistaan ja tunkiessani niitä pakasterasioihin Kossi meinasi seota. Kai se pitkästä aikaa haisi hyvälle. Lopulta piti kissa eristää olkkariin, kun ei hommasta (saksien ja veitsen kanssa hosuessa) meinannut tulla mitään.

Mutta kyllä nyt kelepoo!